lauantai 9. marraskuuta 2013

Pipoja

Tänään harjoittelin pipojen tekemistä kahdella eri tavalla.
Korvapipoihin löytyy ohjeistusta täältä ja neliöpipoon täältä. Korvapipoon piirsin kaavan Eetun vanhasta piposta. Neliöpipon suhteen mokasin aluksi ommellessa, enkä jaksanut purkaa, vaan leikkasin sauman pois, joten piposta tuli suunniteltua pienempi. Neliöpipon kangas oli siis lopulta 46cm leveä ja 34cm korkea. Toivottavasti nämä jollekin on sopivia.
Kangaat on hankittu muistaakseni Kankaisista (heppa), Triteksistä (työmaakoneet) ja Kestovaippakaupasta (suklaapallo ja valkoinen fleece). Musta vuori olisi näyttänyt paremmalta, mutta varastoistani ei löytynyt tähän hätään kuin valkoista (musta oli loppu kaupasta aiemmin syksyllä, kun sitä yritin hankkia, enkä ole muistanut uudestaan sitä tilata).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti